Mitä olet mainostajana aina halunnut tehdä tv:ssä, mutta et ole pystynyt? Miksi?
Aitoa sisältöyhteistyötä, jossa markkinoijallakin on mahdollisuus olla katsojille arvoa tuottavassa ja kiinnostavassa roolissa, esimerkiksi toteuttamassa jotain sisällön osaa, jota ei ilman mainostajaa olisi olemassa. Nykyään ns. ohjelmayhteistyö tarkoittaa liian usein normaalia lyhyempien tv-spottien esittämistä kovalla toistotasolla hieman tavallista lähempänä tiettyä ohjelmasisältöä. Tällaisessa päälleliimatussa roolissa markkinoija on katsojan näkökulmasta sisällönkulutuksen keskeyttäjän roolissa, jopa pahemmin kuin mainoskatkoilla normaalipituisella (joskus viihdyttävälläkin) spotilla esiintyessään.
Anonyymi
Urani aikana olemme ideoineet monia uusia tapoja käyttää tv-mediaa sekä hauskasti että tuottavasti. Liian usein ne kuitenkin kaatuvat hankaluuksiin, kuten esim. varausjärjestelmiin, säännöksiin, myyntiehtoihin yms. Kunpa meiltä toimistoilta, kanavilta ja mainostajilta löytyisi jatkossa tarmoa ja halua tehdä työtä sen eteen, että uudet ideat saadaan viihdyttämään katsojia ja tuomaan tulosta.
Anonyymi
Saada "oikeaa" contentia, jossa brandit ja tuoteideat olisivat oleellinen osa ohjelmaa (luonnollisesti ja ilman rajoituksia, mutta myös ilman tuputusta ja pakkomyyntiä).
Anonyymi
Olisin kiinnostunut löytämään vastauksia sille mitä syntyy kun brandillä olisi parhaat markkinointiviestinnän suunnittelijat, TV-käsikirjoittajat, tuottajat ja kanavat käytössään.
Jere Teutari
Hyödyntää ja jalkauttaa tv:n synnyttämia ilmiöitä erittäin monipuolisesti.
Anonyymi
Luoda sisältöä joka aidosti kiinnostaa / on hyödyksi kuluttajille, siinä määrin että ihmiset saadaan innostumaan ja levittämään sanaa. Yritystä tietty on ollut, mutta ihan liian vähän, yksisuuntainen ädvöily tuntuu vaan vallitsevan tarjonnassa.
Kimmo Tupala
Kertoa tuotteiden hyödyistä kuluttajille niin, että tuotteet ovat osana ohjelman sisältöä ja samalla koko ohjelma on niin hyvä, että se voittaa yleisöäänestyksen Jussin.
Anonyymi
Oikeasti kuluttajia kiinnostavia juttuja, ei mainoksia vaan asioita, ilmiöitä ja oikeaa sisältöä.
Miksei? Ei rahkeet riitä: aikataulut, budjetit jne.
iina Merikallio
Haluaisin kilpailla ohjelmien kanssa odotusarvosta siten, että yleisö haluaa nähdä uusimman mainokseni ja odottaa tietoa siitä milloin se on nähtävissä..
Anonyymi
Löytää brändille uutta näkymistä ja kuulumista uudella hauskalla ohjelmaformaatilla niin että yksi tuoteala voisi ottaa koko ohjelman hanskaansa. Esim hyvinvointi - terveellisyys- vastuullisuus-näkökulmasta.
Päivi Topinoja-Aranko
Matkailuohjelma jossa kolutaan toisaalta maailman kliseisimmät paikat/ tapahtumat ja toisaalta nousevat uudet ... tuttuja Rio:n karnevaalit, Octoberfest, Espanjan härkäjuoksut, Pariisin muotiviikot, Berlin Love Parade .... ja pienemmän ryhmän tunnistamat Derby DeLa Meije, Monterosa Skirider, Italian ja Espanjan kyläjuhlat (käärmejuhlat, appelsiinisota) etc.
Jyrki Aittola
Branded Content ja tuotesijoittelu ovat mielenkiintoisia aihealueita. Suomessa olemme näiden suhteen vasta alkumetreillä. Ja mitä muita uusia mahdollisuuksia näiden lisäksi on? Mainostaja kaipaa aina uusia ideoita ja lisää tietoa!
Anonyymi
Jos puhutaan esimerkiksi ohjelmayhteistyöstä, niin yleensä mainostaja pääsee ohjelmaprosesseihin mukaan liian myöhään. Eivätkö kanavat pystyisi päättämään ohjelmista aikaisemmin?
Anonyymi
Mikä ohjelma Suomen tv:stä/mediasta puuttuu?
Pimp my Ride
Anonyymi
Suomen Oprah (ei vaan talkshow vaan yhtä vaikutusvaltainen henkilö)
Anonyymi
Löytyisikö perinteisten ohjelmagenrejen välimaastosta tila, jossa brandi/brandit voisivat luoda jotain uudenlaista kerrontaa esimerkiksi branded docu-reality?
Jere Teutari
Mielestäni kaupallisilla kanavilla on aivan liian vähän kotimaisia talk show-ohjelmia...
Anonyymi
Ei paljon mikään - ongelma onkin lähinnä runsauden pulassa ja mihin saa kallisarvoisen vapaa-aikansa riittämään.
Kimmo Tupala
Oikean elämän perusoppimäärä - sarja käytännön taidoista uusavuttomille kaupunkilaisille. Kuinka rakennat terassin, perkaat kalan ja poraat seinään reiän.. Ne taidot jotka meidän vanhempien olisi pitänyt välittää meille, mutta joita emme halunneet oppia koska olimme too busy snowboarding.
iina Merikallio
Pääkaupunkiseutua käsittelevä asiaohjelma
Anonyymi
Spa-uutiset! Olen aina haaveillut uutis/ajankohtaisohjelmasta, jossa isokenkäiset ja vallan huipulla olevat ihmiset riisuttaisiin kylpytakkeihin ja aamulla varhain keskusteltaisiin jostain todella ajankohtaisesta aiheesta freeshisti ja puhtain mielin. Kaikki olisivat tasa-arvoisia ulkonaisesti, vain asia olisi tärkein. Tapahtumapaikkana tietysti Helsinki Day Spa. Ja sen alle tai päälle aamujooga, johon kaikki kotonaolijat voivat osallistua. Suora lähetys joka arkiaamu klo 7-9. Kohderyhmänä uuden ajan mielipidevaikuttajat.
Päivi Topinoja-Aranko
Aina on tilaa laadukkaalle mediasisällölle, sekä mainostajan että katsojan näkökulmasta. Mainostajan näkökulmasta ohjelma, jossa korostetaan omalle brändille tärkeitä arvoja, on aina mielenkiintoinen.
Anonyymi
Telkkarissa (ja tietty lehdissäkin) voisi olla toivoa herättävät tulevaisuusohjelmia tyyliiin Wired- tai Fast Company -lehti
Markus Frey
Green tv -ohjelma, joka olisi hitti!
Anonyymi
Pitääkö välttämättä puhua ohjelmista? Eikö enemminkin kannattaisi puhua sisältökokonaisuuksista? Tänä päivänähän sisältöjä voi liikutella mediasta toiseen.
Anonyymi
Mitä olisit itse valmis panostamaan unelmiesi mediasisällön luomiseen?
Aito sisältöyhteistyö vaatii ylensä pitkäaikaista kehitysprojektia, jossa mainostajakin sitoutuu prosessiin kauan ennen sisällön ulostuloa. Olisin valmis pitkäaikaiseen etupainotteiseen sitoutumiseen, jos tällaisen yhteistyön lopputulemana olisi ratkaisu, jossa mainostajalla olisi luonteva ja mainostajankin lähtökohdat huomioiva rooli sisältökokonaisuudessa.
Anonyymi
Työni näkökulmasta olen valmis panostamaan täysillä sekä markkinointistrategioihin, ideointiin että jokaiseen yksityiskohtaan, jotta uudet, innostavat mediasisällöt voidaan toteuttaa!
Anonyymi
Paljon.
Anonyymi
En osaa vastata tähän muuta kuin oman osaamiseni. Asikkaiden budjetteja kun en voi heidän puolestaan päättää.
Jere Teutari
Järkevästi rahaa ja aikaa....
Anonyymi
Koko ammatillisen osaamiseni totta kai!
Kimmo Tupala
Aikaa
Anonyymi
Kaiken!!! Annan paikan, ideoin, insipiroin toteusta ja autan hankkimaan sponsorit.
Päivi Topinoja-Aranko
Prosessiin osallistuminen syvällisemmin (prosessin ymmärtäminen, aikatualujen hahmottaminen yms) on hieno ajatus, vaikkakin mediasisällön tuottamisen ammattilaisten edelleen tulisi johtaa prosessia - luonnollisesti...
Anonyymi
Työpaikan ja 20 vuotta.
Markus Frey
Olisi kiinnostavaa ainakin olla mukana keskustelussa siitä, millaiseksi media voisi tulla.
Anonyymi
Lisätietoa mainonnasta Subilla: spotti.sub.fi